~ Genetiikan ihmeitä ja värimuunnosten kauneutta ~

Etusivu ¦ Undulaattini ¦ Tietoa undulaateista ¦ Genetiikka ¦ Värimuunnokset ¦ Poikaset ¦ Kuvia ¦ Linkit  ¦ Sivukartta

 

Elinikä ja koko


Hyvin hoidettu undulaatti saattaa elää jopa 15-vuotiaaksi, mutta jalostuksen tuloksena undulaattikantoihin on tullut erilaisia sairauksia, kuten herkkyyttä kasvaimiin, joten nykyundulaatin keskimääräinen elinikä on noin 5-6 vuotta. Undulaatit ovat noin 18 cm pitkiä (tästä noin puolet on pysrtöä) ja painavat 30-40 g. Englannissa jalostetut näyttelylinnut ovat normaali unduja noin pään verran isompia jonkin verran painavampia. [1]

Nuori undulaatti

Nuoren undulaatin silmät ovat mustat ja päätä peittää otsaan asti juovainen kuviointi. Kun ensimmäinen sulkasato alkaa noin kolmen kuukauden iässä, vaalenee otsa ja pään juovat vetäytyvät kauemmas niskaan päin.

Ikä, jolloin silmän iiris tulee esille on hyvin yksilöllinen. Yleensä silmän iiris tulee kokonaan täysin valkoisena näkyviin linnun ollessa 8 kuukautta tai enemmän, mutta esimerkiksi yhdellä undulaatillani iiris tuli selkeästi esille linnun ollessa vasta 4 kuukautta vanha, kun taas toisella iiris näkyi täysin valkoisena vasta sen täytettyä vuoden. Lisäksi on olemassa mutaatioita, joissa silmään ei tule koskaan valkoista iiristä (DEC, resessiivinen kirjava) . Myös geneettisen virheen kautta silmään saattaa jäädä kokonaan tulematta valkoista iiristä, vaikka kyseisen värisellä yksilöllä kuuluisi olla silmässään valkoinen iiris. Sitten on myös niitäkin tapauksia, että geenivirhe ilmenee vain toisessa silmässä, jolloin toiseen silmään tulee valkoinen iiris ja toiseen ei.

 

Lähde: [1]  SPY»

Etusivu ¦ Undulaattini ¦ Tietoa undulaateista ¦ Genetiikka ¦ Värimuunnokset ¦ Poikaset ¦ Kuvia ¦ Linkit  ¦ Sivukartta

Copyright ©   Annica Haga

Kuvien, tekstien tai grafiikan kopiominen ilman lupaa kielletty.

Webdesign by Mia 2006