~ Genetiikan ihmeitä ja värimuunnosten kauneutta ~

Etusivu ¦ Undulaattini ¦ Tietoa undulaateista ¦ Genetiikka ¦ Värimuunnokset ¦ Poikaset ¦ Kuvia ¦ Linkit  ¦ Sivukartta

 

Darkwing



Kuva: Ken York


Vaaleanvihreä: dilute darkwing (1 tek.)

Darkwing mutaatio on syntynyt Australiassa vuonna 1930-1931 Andy Masonille ja hänen veljelleen.  Andy osti muutaman parin tavallista isompia ja hieman poikkeavan vivahteisia vihreitä villejä undulaatteja lintukaupasta ja risteytti niitä keskenään. Yhdessä 8-9 poikasen pesueessa oli yksi poikkeavan värinen yksilö, joka oli keltainen, mutta sillä oli normaali vihreälle tyypillinen mustakuviointi. He pesittivät tätä yksilöä muiden samaa sukua olevien lintujen kanssa saaden lisää saman värisiä yksilöitä. Kolme vuotta pesitettyään lintuja, he kysyivät Sidneyn yhdistykseltä nimeä tälle mutaatiolle. Yhdistys päätti antaa tälle nimeksi keltainen harmaasiipi vuonna 1933-4, mutta mutaatio on tunnettu myös Australian clearbodyna. Myöhemmin nimi muutettiin nimen harhaanjohtavuuden takia, sillä darkwing ei ole harmaasiipi. 1980-luvulta lähtien darwingien lukumäärä on ollut laskuun päin, sillä sitä kasvattavia henkilöitä on vain vähän.

Ulkonäkö

Tällä hetkellä darkwing tulee esille vain dilute, harmaasiipi ja clearwing linnuissa, mutta näistä vain dilute darkwing on standardisoitu. Tällainen lintu on lähes valkoinen/keltainen sinisellä/vihreällä hohdolla ja kuvio on musta tai tummanharmaa. Muissa mutaatioissa darkwing ei tule esille. Monilla darkwing linnuilla on harmaat poskilaikut violetin sijaan, mutta tämä ei ole merkki harmaasta tekijästä.

Linnuilla, joilla darkwingista on vain yksi alleeli (heterotsygootti), on tummanharmaa kuviointi. Lähes mustaksi kuvio tulee linnuilla, joilla on kaksi tällaista alleelia (homotsygootti). Jos darkwing dilute yhdistetään kaneliin, saadaan ruskeakuvioinen kaneli darkwing dilute.

Darkwing clearwing ja harmaasiipi darkwing yhdistelmät muistuttavat paljon harmaasiipeä ja voivat toisinaan sekoittua. Näitä yhdistelmiä ei kuitenkaan suositella tämän takia kasvatettavaksi.

Periytyminen

Darkwing periytyy osittain dominoivasti; hetero- ja homotsygootit yksilöt ovat eri värisiä.

Darkwing geeni vaikuttaa kuvioiden harmaan värin voimakkuuteen dilute, clearwing ja harmaasiipi mutaatioissa tekemällä värin normaalia voimakkaammaksi.

Jalostuksessa suositellaan käytettäväksi vaaleita lintuja, etenkin vaaleanvihreitä, sillä keltaisissa ei näy yhtä herkästi vihreää hohtoa kuin valkoisissa sinistä. Tummia värejä (dark factor) ei suositella käytettäväksi kasvatuksessa, sillä tummissa väreissä darkwing muistuttaa enemmän harmaasiipeä, koska vihreää/sinistä hohtoa on enemmän eikä väri ole kirkas keltainen/valkoinen. Myös darkwing yhdistettynä harmaaseen tekee väristä samean, minkä takia niitäkään ei suosita kasvatuksessa.



Lähde:



Etusivu ¦ Undulaattini ¦ Tietoa undulaateista ¦ Genetiikka ¦ Värimuunnokset ¦ Poikaset ¦ Kuvia ¦ Linkit  ¦ Sivukartta

Copyright © Annica Haga

Kuvien, tekstien tai grafiikan kopiominen ilman lupaa kielletty.

Webdesign by Mia 2006